Esittely
Ottelutilastot
SBS Wirmo - FoSu
2020-2021 - C2-pojat 2006 kilpa - Harkkapelit
Klo 14:00 Taivassalon Liikuntahalli
4
Hei

Otteluraportti


Jos edellisessä harkkapelissä Ilvestä vastaan peli lähti hieman tunnustelevasti käyntiin, niin lauantain harkkapelissä SBS Wirmo laittoi heti alusta täyden ”höökin” päälle Taivassalon liikuntahallilla! Ensimmäinen erä eteni siis enimmäkseen Wirmon heilutellessa tahtipuikkoa ja erätauolle lähdettiin lukemissa 5-2.
Toiseen erään FoSu tuli paremmin valmistautuneena ja peli eteni tasaisemmin vaikka edelleenkin vauhdikkaana päästä päähän. Erätauolle siirryttiin kuitenkin isäntäjoukkueen 8-4 johdossa.
Kolmanteen erään olivat FoSun pojat viimein saaneet kunnon latauksen päälle ja heti erän ensimmäisen viiden minuutin aikana nähtiin kolme hienoa FoSun maalia, joilla päästiin siis vain yhden maalin taka-ajoasemaan. Vauhtia riitti joukkueella koko erän loppuun asti mutta Wirmo pysyi taistossa mukana ja vei lopulta erittäin maalirikkaan ottelun lukemin 12-9.
FoSun kannalta positiivisinta oli pelin kehittyminen ottelun edetessä ja etenkin viimeinen erä oli hienoa taistelua ja hyvää viimeistelyä, josta palkintona 5-4 erävoitto. Maalivahti Mikael Rissanen onnistui myös useasti tiukoissa paikoissa pitämään joukkueen pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan!

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
SBS Wirmo 12 - 9
(5 - 2) (3 - 2) (4 - 5)
Lisää uutisia
Forssan Suupparit ry
«  Heinäkuu   »
Kategoriat