Esittely
Ottelutilastot
KU-68 Kangasala - FoSu
2018-2019 - Edustus - Suomen Cup
Klo 18:00 Pitkäjärven koulu, Kangasala
15
Syy

Suomen Cup: KU-68 - FoSu, otteluraportti


OTTELURAPORTTI (SUOMEN CUP)
KU-68 - FOSU 3-11

FoSu pelasi kolmannen ottelunsa Suomen Cupissa ja eteni jatkoon lopulta selvin numeroin, vaikka ihan ottelun alku olikin vaikea. Aika nopeasti FoSu sai kuitenkin homman raiteilleen ja jyräsi vastustajan. Tässä päävalmentaja Ville Innon tiivistelmä pelistä: ”Alussa kaveri tuli kovaa päälle ja oli todella vahva kaksinkamppailuissa. Ensimmäinen erä olikin tasainen ja vastustaja käväisi johdossakin. Mutta alun vaikeuksien jälkeen saatiin homma haltuun. Pidettiin palloa selvästi enemmän kuin vastustaja ja ansaittiin voitto.” Tiivistää Into.

Antti Järvinen oli maalilla erinomaisessa vireessä, hänelle torjuntoja kertyi 22 kappaletta.

FoSun tehokkaimmat olivat
Kalle Laukkanen 3+1
Markus Lintula 1+3
Joe Koppanen 2+0
Aleksi Kanninen 1+1
Niko Remes 1+1
Ville Salomäki 0+2
Matti Mertanen 0+2

FoSu siis eteni jatkoon ja seuraavasta pelistä tiedotamme heti kun tiedämme.

Kakkosdivarikausi, meidän Juhlakausi alkaa ensi viikolla 22.9. Kauden avauspeli alkaa jo kello 15.00. ja pääsyliput juhlan kunniaksi kyseiseen otteluun 2,50e!

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
KU-68 Kangasala 3 - 11
(1 - 1) (1 - 4) (1 - 6)
13' Jäähy: 2min Laukkanen Kalle

18' Maali Lintula Markus

18' Maalisyöttö Salomäki Ville

20' Maali Koppanen Joe

20' Maalisyöttö Mertanen Matti

20' Maali Koppanen Joe

20' Maalisyöttö Remes Niko

29' Maali Laukkanen Kalle

29' Maalisyöttö Lintula Markus

31' Jäähy: 2min Koppanen Joe

38' Maali Aaltonen Jesse

38' Maalisyöttö Mertanen Matti

46' Maali Laukkanen Kalle

46' Maalisyöttö Salomäki Ville

47' Maali Remes Niko

47' Maalisyöttö Kanninen Aleksi

51' Maali Kanninen Aleksi

51' Maalisyöttö Lintula Markus

53' Maali Leinonen Oiva

53' Maali Laukkanen Kalle

53' Maalisyöttö Lintula Markus

56' Jäähy: 2min Kanninen Aleksi

57' Maali Brusin Eelis

57' Maalisyöttö Laukkanen Kalle
Lisää uutisia
Forssan Suupparit ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
 
Kategoriat