Esittely
Ottelutilastot
FoSu - UHV Bulls
2018-2019 - Edustus - Länsirannikon 2 divisioona
Klo 19:00 Kirkassilmä Areena Forssa
18
Tam

Edustukselle taisteluvoitto Bullsista


OTTELURAPORTTI FOSU - UHV BULLS

Kuten ennakoitiin, että tulee hyvä matsi, se myös toteutui. Forssassa nähtiin perjantai-iltana vauhdikas salibandyottelu, jossa mentiin välillä vauhdilla päästä päähän ja ajoittain myös tunteetkin roihahtivat. FoSu oli lopulta parempi lukemin 8-4 ja vankisti asemiaan playoff-viivan yläpuolella ja kasvatti voittoputkensa nyt kuuteen otteluun.

YLEISÖLLE VIIHDETTÄ

Aika nopeasti tuli selväksi, että FoSu saa tehdä täyden päivätyön jotta pisteet jäävät Forssaan. Ensimmäisen erän jälkeen oltiin tasatilanteessa 2-2. Toisen erän alkuun vieraat menivät johtoon parilla maalilla, mutta tästä viitisen minuuttia ja FoSu oli tullut rinnalle. Kun vieraat eivät enempää maalinteossa onnistuneet ja FoSu vei viimisen erän puhtaasti 4-0 niin loppulukemat kirjattiin 8-4.

Päävalmentaja Ville Into kommentoi pelin jälkeen että FoSulla oli ajoittain kova kiire ylöspäin ja se näkyi ottelun vauhdikkuutena. ”Välillä olisi pitänyt niissä tilanteissa pitää pieni maltti, ja rytmitys myös olisi ollut kohdillaan.” Aloittaa Into. Hänen mukaansa kaksi ensimmäistä erää oli hieman, ei huonoa, mutta huolimatonta pelaamista. ”Vauhtia oli ajoittain kylläkin, mutta kyllä meidän silti olisi pitänyt tehdä pallollisena parempia ratkaisuja. Pienehköä ylihyökkäämistä ajoittain ja tasapaino hieman ailahteli.” Sanoo Into ja kiittelee sitä, että FoSu sai kuitenkin luotua maalipaikkoja riitävästi huomioiden myös vastustajan maalivahdin erinomaiset otteet.

Into sanoo, että kolmannessa erässä FoSu sai paremmin juonen päästä kiinni. ”Se oli meidän paras erä perjantai-iltana ja myös viimeistely parani siinä. Kaikenkaikkiaan erikoistilannepeli oli meiltä hyvää ja kokonaisuutena pelattiin riittävän hyvä peli. Vastustaja myös pelasi hyvin ja yleisö sai nauttia vauhdikkaasta ottelusta.” Päättää Into.

FoSun tehokkaimmat
Aleksi Kanninen 1+3
Viljo Hautala 2+0
Kalle Laukkanen 2+0
Matti Mertanen 1+1
Ville Salomäki 0+2

Duunarikypärä Niko Remekselle.

Jarno Prihti pelasi erinomaisen ottelun ja hänelle kertyi torjuntoja 19.

FoSun kausi jatkuu kahdella vieraspelillä 25.1. Turussa ja 2.2. Porissa. Kotona seuraavaksi pelataan 9.2. ja vastassa Leisku.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
8 - 4
(2 - 2) (2 - 2) (4 - 0)
UHV Bulls
5' Maali Hautala Viljo

5' Maalisyöttö Kanninen Aleksi

15' Maali Mäkinen Tommi

15' Maalisyöttö Salomäki Ville

17' Jäähy: 2min Koppanen Joe

26' Jäähy: 2min Brusin Eelis

27' Maali Hautala Viljo

27' Maalisyöttö Koppanen Joe

30' Maali Laukkanen Kalle

30' Maalisyöttö Kanninen Aleksi

44' Maali Remes Niko

44' Maalisyöttö Kainulainen Veeti

49' Maali Kanninen Aleksi

49' Maalisyöttö Mertanen Matti

57' Jäähy: 2min Kainulainen Veeti

59' Maali Laukkanen Kalle

59' Maalisyöttö Salomäki Ville

59' Maali Mertanen Matti

59' Maalisyöttö Kanninen Aleksi
Lisää uutisia
Edustus
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Kategoriat